Vaurastuneet suvut halusivat näyttää olevansa rikkaita ja rakennuttivatkin mahtavia palatseja ja villoja asumuksikseen. Parhaat arkkitehdit ja kuuluisimmat taitelijat palkattiin tekemään työ. Arkkitehdit ja taiteilijat panivat parastaan ja saivatkin itselleen paljon näkyvyyttä ollessaan osallisena rikkaan suvun näyttävässä palatsissa ja sen taiteessa. Rikkaat suvut rahoittivat omien palatsiensa lisäksi myös muita rakennuksia. Taiteilijat suosivat antiikin ajan tyyliä ja tauluissa uskonnolliset aiheet olivat yleisimpiä. Renessanssin ajattelulle tyypillistä oli antiikin arvojen ja kauneuskäsityksen ihailu, mutta kuitenkin uudelle ajalle tyypillisesti erilaisesta näkökulmasta.
Medici-suvun antama taloudellinen tuki vaikutti suuresti siihen millainen renesanssin ajan Firenzestä kehkeytyi. Se loi pohjaa taide-elämän kehittymiselle ja johtikin lopulta renessanssiin. Renessanssin alku voidaan kuitenki ajoittaa jo vuosiin ennen Medicien valtaan nousua, mistä voidaan huomata ettei ole vain yhtä asiaa mikä johti renesanssin syntyyn Firenzessä.
Lähteet:
- Frederik Delouche - Illustrated History of Europe
- 2. Viikkotehtävä
4 kommenttia:
Miten merkittävänä näette ristiretket ja toisaalta nousevat kauppias- ja pankkiirisuvut?
Mielestäni juuri ristiretket vaurastuttivat Firenzeä hyvin merkittävästi ja mahdollisti mahtavan renessanssitaiteen luomisen. Joten pidän ristiretkiä ja nousevia sukuja erittäin tärkeänä tekijänä renessanssin synnyssä.
En itse kokenut ristiretkiä kovinkaan merkittäviksi tekijöiksi. Niitähän tehtiin useampaan kertaan myös renessansin ajan ulkopuolella eikä silloinkaan Italian kaupungit nousseet näin valtaisasti kuin Firenze näinä loistokkaina vuosinaan.
Olen samaa mieltä Jennan kanssa ristiretkien merkityksestä. Juuri näiden erilaisten löytöretkien avulla erilaiset maailmankuvat pääsivät leviämään ja kauppatavara liikkumaan. Pohjois-Italiasta tulikin renessanssin aikana kaukokaupan keskus, joka rikastutti huomattavasti kaupunkeja, jolloin talous kasvoi. Taloudenkasvun ansioista eri suvuilla oli varaa palkata taiteilijoita tekemään töitä, jolloin renessanssin aikainen taide pääsi kehittymään.
Lähetä kommentti