1300-luvun vastoinkäymiset

1300-luvulla vastoinkäymiset koettelivat Firenzeä talouden hyvinvoinnin rinnalla. Ihmiset näkivät nälkää, sekä vuonna 1333 Arnon tulva aiheutti tuhoja kaupungissa. Tämä ei ollut vielä mitään verrattuna ruttoon, joka iski Firenzeen vuonna 1348. Rutto tappoi kaupunkilaisista suurimman osan.

Firenze koki 1300-luvulla kriisejä myös sotatantereella. Armeijan kärsimät tappiot heikensivät Firenzen valtaa. Talouden hyvinvointi ei kestänyt kaupungissa enää vuonna 1346. Sisäpoliittiset kiistat, sekä sosiaaliset levottomuudet aiheuttivat villatyöläisten kapinan vuonna 1348.

Vastoinkäymisien jälkeen hallitus muodostui uudestaan vuonno 1382. Firenzen johtoon oli nousemassa kauppiassukuja, sekä pankki-alan sukuja. Voimakkaimpina sukuina näkyivät Albizzin suku, sekä Medicin suku.

Pohjois-Italian politiikka

Renessanssin alkaessa muotoutua uudeksi aikakaudeksi poliittinen tilanne Pohjois-Italiassa oli varsin pirstaleinen. Italiassa ei ollut poliittista yhtenäisyyttä, vaan se oli jaettu pienempiin maantieteellisiin osiin, joiden poliittinen toiminta poikkesi toisistaan.

Italian poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä oli Euroopassa poikkeuksellinen, ja sitä pidettiin varsin edistyksellisenä. Pohjois-Italiassa oli päästy pois feodalismin otteesta, ja yhteisön kivijalkana oli kaupankäynti, joka toi alueelle varakkuutta ja mahdollisuuden kehittää sen kulttuuria. Tällainen järjestely tuki antimonarkistista ajattelutapaa, jota korostettiin etenkin renssanssin aikaisissa vaiheissa.

Firenzessä, kuten muissakin Pohjois-Italian osissa, oli vallalla oligarkiaa muistuttava hallinto. Siinä oli kuitenkin demokratiaa muistuttavia piirteitä, esim. usko vapauteen. Ihmisille annettiin politiikan suhteen melko paljon vapauksia, mikä edisti akateemista ja taiteellista kehitystä. Firenze oli kaupallisen johtoasemansa myötä myös eräänlainen tietojen kohtaamispaikka. Kauppiaat toivat mukanaan kaupunkiin uudenlaisia ideoita, joiden avulla kulttuuria pystyttiin viemään eteenpäin. Kaupankäynnin tuomat rikkaudet takasivat, että monenlaisia taideteoksia (jotka ovat tärkeä osa renessanssia) tilattiin taiteilijoilta ja yksilöillä oli enemmän aikaa opiskella ja näin sivistää itseään.

Miksi juuri Firenze?

Firenzen talous ja sen kirjailijat, taiteilijat, arkkitehdit sekä filosofit olivat kaikki olennaisia osatekijöitä renessanssin synnyssä. Firenzessä vallitsi itsehallinto, se oli kukoistava ja vauras kaupunkivaltio. Siellä toimi monia kiltoja, joiden jäsenet olivat varakkaita ja hyvissä asemissa valtion johdossa. Killat olivat Firenzen kaupallisen menestyksen perusta. Etenkin tekstiilityöntekijöiden kilta oli tärkeä, koska Firenzen vauraus riippui hyvin paljon kaupankäynnistä kankailla.

Firenze ei ollut satamakaupunki kuten Venetsia, joten merellinen kaupankäynti ei ollut pääasiallinen tulojen lähde. Pankkitoiminta oli etusijalla. Firenzeläiset pankkiirit olivat tunnettuja läpi Euroopan.

Firenzellä oli siis kaikki tarvittavat ainekset renessanssia varten, rahaa ja eri alojen taiteilijoita riitti. Tietysti myös aatteet (juuri se moneen kertaan mainittu humanismi), sodat ja erilaiset tapahtumat tuona aikakautena (kuten rutto) vaikuttivat myös asiaan.

Medicien suvun vaikutus renessanssin syntyyn

Eräs suuri syy Firenzen nousuun renessanssin kehdoksi on Medicien suku ja heidän antama tukensa renessanssin ajan taiteelle. Medicit omistivat Euroopan suurimman pankin ja 1430-luvulla he kohosivat Firenzen valtiassuvuksi, ensimmäisenä johtajanaan Cosimo de' Medici, joka ohjasi kaupungin poliittista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä aina kuolemaansa asti. Hän tuki useiden rakennusten ja taideteosten valmistamista monilla huomattavilla lahjuksilla ja teki myös Firenzestä humanistisen oppineisuuden keskuksen.

Firenzen renessanssin aikaista ainutlaatuista kulttuuripiiriä pidetään merkittäviltä osin Medicien avokätisyyden ja asiantuntemuksen ansiona ja suku olikin melkeinpä kaikkien renessanssin merkittävien taiteilijoiden mesenaatti, eli taiteen ja taiteilijoiden suosija. Cosimo de' Medici tuki mm. avokätisesti kirkkoa ja suuria taiteilijoita, kuten Donatelloa ja Brunelleschia. Myös Cosimon lapsenlapsi Lorenzo jatkoi tätä Cosimon aloittamaa perinnettä ja häntä pidetäänkin eräänä suvun tärkeimpänä taiteen tukijana. Hän tuki esimerkiksi Michelangeloa, Da Vincia ja Botticellia suurilla summilla ja edisti näin suurten taiteilijoiden uraa.

Medicit olivat myös merkittäviä taiteenkeräilijöitä, ja heidän kokoelmansa muodostaa nykyään Firenzen Uffizin gallerian rungon. Cosimo ja Lorenzo de' Medici kuuluvatkin eräisiin renessanssin tärkeimpiin vaikuttajiin ja ilman heidän ja muiden Medicien taiteelle antamaa tukea Firenze olisi aivan erilainen paikka nykypäivänä.

Antiikin perintö

Renessanssin alkuvaiheessa Italiassa elettiin ympäristössä, jossa antiikin patsaat ja raunioituneet rakennukset kuuluivat jokapäiväiseen elämään. Pikkuhiljaa ihmisten uteliaisuus heräsi, ja he alkoivat jälleen etsiä tietoa vanhoista antiikin teksteistä sekä maalata, kirjoittaa ja nauttia elämästä.

Ihmiset kokivat elävänsä aikaa, jolloin antiikin kulttuuri nousisi uuteen loistoon. Antiikin arvoja, kirjallisuutta ja kuvataidetta ihailtiin mutta samalla niitä katsottiin tuoreemmasta näkökulmasta. Näin saatettiin poimia antiikista toimivia ja viisaita seikkoja käytettäviksi ja jättää vanhentuneet ajatukset menneisyyteen. Monia jo unholaan painuneita kirjailijoita löydettiin uudelleen, ja heidän teksteistään voitiin ammentaa ideoita uusiin, henkeviin teoksiin.

Antiikki tuki renessanssia sen alkumetreillä tarjoten sille suuntaviivoja ja ideoita. Ihmiset alkoivat itse etsiä tietoa antiikin loiston innoittamina, ja vanhat arvot nostettiin niille oikeutetulle jalustalle. Antiikin perinnön vaikutus renessanssin syntyyn on kiistämätön, sillä se näkyy jo tyylisuunnan nimestä. Italiaksi renessanssi on rinascimento, joka tarkoittaa uudelleensyntymistä. Yleisesti ajatellaan, että tämä viittaa nimenomaan antiikin uudelleensyntymiseen.

Monet renessanssit

Italian renessanssi ei ole suinkaan ainut tai edes ensimmäinen renessanssi maailmanhistoriassa. Sitä oli edeltänyt kaksi tai kolme renessanssia (Sikstus IV:n, karolinginen- ja protorenessanssi)tutkijasta riippuen. Näille yhteistä oli kulttuurin arvostaminen, sekä taiteiden sisällön ja muotokielen lainaaminen antiikista. Italian renessanssi ei myöskään ollut viimeinen laatuaan, sillä samankaltaisia piirteitä on huomattavissa vielä sen jälkeisinäkin aikakausina. Renessanssi ei siis ilmiönä ollut uusi tai ainutkertainen, vaikka renessansseista näyttävin olikin.

Näiden varhaisempien renessanssikausien, varsinkin protorenessanssin (n. 1100-1200), takia renessanssin alkamisajankohtaa on vaikea määritellä. Jotkin tutkijat kuitenkin esittävät että ensin oli valtiollinen, yhteiskunnallinen ja kirjallinen renessanssi ennen kuin itse taiteiden renessanssi pääsi puhkeamaan kukkaansa. Taidehistorian kurssilla ollessamme meitä kiinnostaa erityisesti näistä jälkimmäisen synty, jota edelsivät monet edellä mainitsemani uudistukset ja yhteiskunnan mullistukset. Monet ovat maininneet mitä erilaisimpia renessanssin syntyyn liittyviä tekijöitä, niin talouden, aatesuuntausten kuin yksittäisten henkilöidenkin taholta. Nämä kaikki ovat varmasti edesauttaneet taiteen renessanssin syntyä joko suoraan tai sitä edeltävien muiden renessanssien muodossa.

Kuten edellä olen useasti maininnut, ja mikä on myös monien kommenteissa ja puheenvuoroissa monesti esiintynyt, renessanssin syntyyn ei pystytä nimeämään yhtä ainoaa merkittävää syytä vaan useiden syiden summana syntyi uudistuksia niin yhteiskuntarakenteessa, taloudessa ja kulttuurissa, mitkä kaikki osaltaan muokkasivat maaperää otolliseksi taiteiden kukoistukselle.

Suurmiesten vaikutuksesta vai sattumaa?

Joidenkin historoitsijoiden mukaan renenssanssi sai syntynsä tärkeiden ihmisten myötä, joita voidaankin kutsua ns ”suurmiehiksi”. Suurmiehet olivat myös sattumalta syntyneet juuri Firenzen läheisyyteen, Toscanan maakuntaan. Tärkeimpinä ja arvostettuimpina ihmisinä pidetäänkin Da Vincia, Botticellia, Donatelloa,  Michelangeloa ja Brunelleschia. 

Renessanssin aikana raha ja taide kulkivat käsi kädessä eli taiteilijat olivat kuitenkin riippuvaisia asiakkaistaan, jotka kustansivat heidän töitään eli ilman kannattajia heidän panoksestaan ei olisi tullut mitään.

Maailmalla on kehitytty ns. ”suurmiesteoria”, jonka mukaan kuvanveistäjä Donatello, arkkitehti Brunelleschi ja yleisnero sekä taidemaalari Michelangelo olivat neroja, jotka saivat omilla teoillaan ja omalla panostuksellaan aikaan renessanssin. Teoriaa voidaan kutsua myös kehäpäätelmäksi, mikä ei kuitenkaan pysty selittämään olosuhteita, joissa näiden nerojen vaikutus näkyi.